Suomen viinitilat – Ranua-Revontuli – Ranua-Northern Lights...

Apr 9, 2014 by

Suomen ja mahdollisesti koko maailman pohjoisin viinitila sijaitsee Ranuan kunnassa. Tilan nimi on revontuliin viittaava Ranua-Revontuli – Ranua-Northern Lights. Tilalta on noin 80 kilometrin ajomatka pohjoiseen Rovaniemelle tai vajaat 90 kilometriä Posiolle. Tila kertoo valmistavansa vain puhtaita luonnonmarjatuotteita, ja sen tuotevalikoimaan kuuluu useita viinejä ja liköörejä sekä lisäksi hyytelöitä, täysmehuja sekä myös yksi glögi. Tilan valmistamista omista viineistä mainittakoon erikoinen, aperitiiviksi tai jälkiruokaviiniksi sopiva lakkaviini, joka on väriltään syvän keltainen ja maultaan vain lievästi makea. Sen heikko, miellyttävä tuoksu viittaa hieman pohjoisen metsän ominaistuoksuun. Helmeilevä lakkaviini taas on kuohuviinin tyyliin kevyesti helmeilevä, väriltään keltainen, lievästi makea viini, ja senkin tuoksu on metsäinen. Sen maku on lievästi hapokas ja raikas. Tilan valikoimiin kuuluvat lisäksi mustikkaviini, puolukkaviini, raparperiviini, mansikkaviini sekä kuohuviinin tapaiset, helmeilevän raikkaat helmeilevä puolukkaviini ja helmeilevä raparperiviini.   Tila valmistaa myös likööreitä mustikasta, pihlajanmarjasta,...

read more

Kevään korvalla – viljelyn niksejä keväällä...

Apr 8, 2014 by

Marjapensaiden lannoituksessa pitää noudattaa varovaisuutta ja muistella, miten pensaat kasvoivat edellisenä vuotena ja millaiseen maaperään ne on alunperin istutettu. Tavanomaisin virhe on liika lannoittaminen. Tällöin pensas kyllä näyttää kukoistavan, se vihannoi kesällä kauniin tumman vihreänä, mutta pensas keskittyy kasvamiseen ja marjasato voi jäädä vajaaksi ja tiheässä olevat lehdet haittaavat syyskesällä sadonkorjuuta. Eräs naapurini onnistui aikoinaan antamaan varoittavan esimerkin marjapensaiden lannoittamisesta: hän toi kottikärrykuormia karjanlantaa pensaidensa juurelle ja toivoi niiden kasvavan ja kukoistavan. Näin kävikin ja pensaat kasvoivat ja tuottivat valtavan määrän lehtiä, mutta syksyllä ne eivät tuhdin tyyppilannoituksen takia ehtineet tuleentua ja seuraavana talvena ne kuolivat kaikki.   Jos marjapensaat vaativat varovaista lannoitusta, kurpitsan ja raparperin voi periaatteessa istuttaa suoraan palaneen karjanlantapatterin päälle. Tosin niiden vesitaloudesta pitää huolehtia, sillä patterin päällä ne eivät välttämättä saa riittävästi vettä. Yksi keino on muotoilla istutuspaikka mullalla niin,...

read more