Laihdu turvallisesti ja pysyvästi

Feb 14, 2017 by

Alkuvuosi on useimmilla laihduttajilla kuuminta ja aktiivisinta aikaa. Jouluna on saattanut kertyä ylimääräisiä kiloja ja kesäloman bikinikelit jo kummittelevat mielessä. Miten se nyt olikaan, millä keinoin se laihtuminen onnistuisi parhaiten?!

Onkohan mihinkään muuhun aiheeseen olemassa netissä niin paljon ohjeita, vinkkejä, motivaatiobuustia, keppiä ja porkkanoita kuin laihdutukseen? No, ehkä pikkuvauvan hoitoon, mutta laihduttaminen tulee heti hyvänä kakkosena! Miten tässä vinkkiviidakossa voi kuitenkaan selvitä hengissä, kun vinkit saattavat hyvinkin olla täysin ristiriidassa toistensa kanssa ja j0pa kumota toinen toisensa?! Joku vinkki kehottaa välttämään kahvia ja suklaata, toisessa tutkimuksessa taas on todettu että juuri nämä sallimalla on saavutettu pysyvämmät laihdutustulokset…

Kaiken lähtökohta onkin se, kuinka kukin ajattelee laihduttamisen mielessään. Onko kyseessä projekti, muutaman kuukauden tai puolen vuoden rutistus, joka hoidetaan alta pois ja aletaan sitten taas elämään? Vai ajatteletko, että haluat ensisijaisesti voida hyvin ja tuntea olosi terveeksi ja hyväksytyksi ja siinä ohessa kenties laihtua uusien terveellisempien tapojen ansiosta?

Valitettava totuus nimittäin on, että jopa yli 90 prosentilla laihduttaneista kilot ovat tulleet takaisin kahden vuoden sisällä laihduttamisesta, usein jopa korkojen kera. Pahimmillaan useimmat ihmiset lihovat ja laihtuvat koko aikuisen elämänsä, kunnes iän myötä oppivat suhtautumaan itseensä ja kiloihinsa armollisesti. Joskus ihmiset voivat “laihduttaa” 40 vuotta ja aikovat koko tämän ajan aloittaa elämän sitten kun ovat saavuttaneet tietyn painon. Ei siis ole mitään muuta sekä mielelle että keholle järkevää tapaa laihtua muuten kuin siten, että tavoitteena on turvallisuus ja pysyvyys.

Ihannepaino loppuelämäksi, keinolla millä hyvänsä

Se, kuinka turvalliseen ja pysyvään laihduttamiseen pääsee, kuinka oman ihannepainonsa pitää, onkin sitten eri asia. Laihdutus.info sivustolla onkin oiva kirjoitus kohtuudesta ja kohtuullisuudesta pysyvän laihtumisen takana. Tekstissä viitattiin Ylen toimittaja Jenny Lehtisen hienoon Vaakakapina-kampanjaan, jossa kannustetaan lopettamaan laihdutus ja aloittamaan elämä.

Ei ole kuitenkaan yhtä ainoaa tapaa laihtua pysyvästi. Joillakin se vaatii koko elämän tarkastelua, asenteiden ja uskomusten purkua ja raskasta mutta palkitsevaa matkaa syvälle sisimpäänsä. Tämä matka muuttaa kehonkuvaa sisältä, mielestä käsin. Toinen saa puhtia käytännön tavoista, jotka laittaa kuntoon yksi asia kerrallaan ja siten tavoittaa ensin fyysisen tasapainon ja tyytyväisyyden sekä bonuksena parhaimmillaan pysyvän laihtumisen ja ihannepainonsa. Kolmas tarvitsee nopeita tuloksia esimerkiksi erilaisilla laihdutus- tai dieettivalmisteilla kuten Vihreä Kahvi tai Konjam laihdutusvalmisteilla tai paastolla. Nopeita tuloksia saa myös laihdutusleikkauksella. Nopeat tulokset palkitsevat ja motivoivat niin paljon, että tavat alkavat pikkuhiljaa muuttua siihen suuntaa, että pysyvä ihannepaino on mahdollinen.

Pysyvään ihannepainoon ei kuitenkaan auta tähdätä keinolla millä hyvänsä. Laihdutusdieetit, joissa terveys ja esimerkiksi tärkeiden ravintoaineiden saanti estyvät tai vaarantuvat ja yleiskunto on vaarana hiipua, ovat enemmän vahingollisia kuin hyödyllisiä niin laihtumisen kuin koko elämänlaadun kannalta. Siksi on todella tärkeää punnita ja tutkia tarkasti laihdutusvalmisteet, mikäli sellaisia haluaa käyttää.

Ihannepaino on mielikuva päässämme

Ihannepainon saavuttaminen ja pitäminen tarkoittaa myös mielen levollisuutta, ei sitä että peilistä katsoessaan arvioi itseään ja tarkkailee uumaansa ettei sinne vain vahingossa kerry ylimääräisiä senttejä. Ihannepaino pysyy silloin, kun katsoo itseään peilistä rakastavasti ja rakkaudellisesti ja näkee itsensä kauniina. Mielikuva ihannepainostamme on nimittäin meidän päässämme, ei puntarin lukemissa, ei fitness-lehdissä tai laihdutussivustojen tavoite-kuvissa. Ihannepaino voi yhtä hyvin tarkoittaa pehmeästi kaartuvia muodokkaita lanteita kuin hoikkia ja vahvoja jalkoja.

Related Posts

Tags

Share This

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *